sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Begonia swirl

Nyt se on valmis, se piiitkä loppusuora! Huivin nimi siis Begonia swirl, ja ilmainen ohje löytyy tuosta linkistä Ravelrysta.


Lankana Novitan Huurre, harmaan sävyssä. Ihan ei yksi kerä riittänyt, vaan toinen piti käydä ostamassa. Puikot 4.


Mietin aluksi että tuleeko hyvä ollenkaan, kun raidat tuli noin tiheään, mutta oikeestaan tuli aika hieno. Huivin ilmehän muuttuu täysin, kun lanka on yksivärinen, mutta tästä tuli jotenkin jännä. Jossain vaiheessa puikoille lähtee ihan takuulla sama malli yksivärisenä. On se vaan niin kaunis.





Seuraavaan huiviin teen myös tuon reunavirkkuun eri tavalla, sillä tässä en sitä oikein ymmärtänyt. Huurre on kuitenkin niin vaikeaa purkaa, että tämä saa välttää näin....


Kohta on maaliskuun haasteesta mennyt jo kolmasosa, ja aika vaivatta. Yllättävän paljon sitä löytyy blogattavaa, mitä aina ei ole jaksanut mainita blogissa..... vielä ei ole tarvinnut edes turvautua mihinkään vanhoihin töihin. Olen tajunnut, että ei sen jutun, tai asian jonka on tehnyt, tarvitse aina olla niin suuri. Yhtälailla joku voi jostakin pienestä ideasta saada itselleen vinkkiä. Hartain toiveeni kuitenkin tämän blogin pitämisessä on, että edes joku saa kipinää, ideoita, uskallusta kokeilla; siis ILOA ITSE TEHDEN!


19 kommenttia:

  1. Tuli kyllä todellakin kaunis! Pitääkin pistää ohje itselle talteen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä talteen, ei ole mullakaan viimeinen tällä mallilla, pakko saada ainakin toinen....

      Poista
  2. Hieno huivi! Minulla on ohje printattuna ja kuvasi innostivat itsekin yrittämään kunhan saan puikoilta pari muuta aloitettua huivia. :) Raidat sopii yllättävän hyvin malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että innostaa. Jotenkin raitaisena ehkä jännempi ja "rennompi", mutta kaunis myös yksivärisenä.

      Poista
  3. Onpas kaunis huivia kyllä sä osaat!!

    VastaaPoista
  4. Mullakin on tämä malli jonossa, ja jotenkin tuo tihenevä raidoitus kolahti. Pitäisköhän testata, minkälainen tulisi virolaisella liukuvärjätyllä, niissä on perinteisesti pitkät väriliu'ut.

    VastaaPoista
  5. Onpa todella, hypnoottinen! Upea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo hypnoottinen on kuvaava sana todellakin.

      Poista
  6. Ihana huivi, edellinen kommentti on oiva valinta, hypnoottinen, se on se. Mietin itsekin tässä lukiessani viestejä, et mikä sana kuvaa huiviasi:))

    VastaaPoista

Mukava kun jätät viestin käynnistäsi!