Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Huhuu!

Kuvittelin siitä olevan vajaa pari kuukautta, kun olen viimeksi blogia päivitellyt (tai omassa blogissani poikennut...), mutta ehei, siitä onkin vajaa kolme kuukautta. Apua! 

Mutta joo, hengissä ja hyvissä voimissa täällä ollaan. Sairastelin kyllä tuossa jokin aika sitten ihan vain flunssaa ja sen sellaista, mutta ei se ole syynä blogihiljaisuuteen. Mulla on vaan yksinkertaiseti ollut käsityöähky, (ja ehkä vähän blogiähkykin..) eikä oikein mitään valmista ole tullut. Tuo on mulle kyllä täysin ennenkuulumatonta. Tais mennä pahimmillaan jokunen viikko, etten koskenutkaan koukkuun tai puikkoihin. Välillä näköjään näinkin :)

No, nyt taas koukkuilu ja puikkoilu tuntuu maistuvan, ja jotain valmistakin on jo.

Tällä kertaa kuitenkin jotain ihan muuta kuin perinteisiä käsitöitä, vaikka käsityötä tämäkin... 
Me innostuttiin isännän kanssa tekeen vähän "remppaa". Syynä tähän ideaan (joka loppujen lopuksi paisui lumipallon lailla) oli yksi ja ainoa kuva faebookissa, missä oli uudistettu vessan lattiaa dc-fix kalvolla. Jonkun illan netissä aiheen tiimoilta surffailtuani suunnistin K-rautaan ja ostin yhden rullan kivijäljitelmä dc-fixiä. Kokeilumielessä (hieman skeptisenä) kiinnittelin kalvoa vessan seinään.....


Seinässä on lähes valkoinen isohko kaakelilaatta.


Leikkailin pala kerrallaan "giljotiinilla" ja kiinnittelin seinään, ja katsos vain, sehän alkoi näyttää hyvältä. No, tokihan kalvo loppui kesken, ja sitä piti isännän asioikseen lähteä hakeen lisää....


Uskomattoman hieno tuli, ja näin vähällä sai kummasti piristettyä tuota kliinistä seinää.


Lopuksi kävin vielä saumakohdat läpi niin, että lämmitin kalvoa hiustenkuivaajalla, jolloin ihan reunatkin taipuu kunnolla kiinni kaakeliin. Tää on aika monelle vieraalle mennyt jo ihan täydestä, eivätkä ole tajunneet että kyseessä on muovikalvo, eikä suinkaan kivilaatta!!!

Tästä kokeilusta innostuneena ja vielä vähän lisää netissä surffailtuani ilmoitin isännälle, että nyt tehdään keittiöremppa!!!

Meillä on ollut jo monta vuotta ajatuksena, että jossain vaiheessa pitää keittiölle tehdä jotain. Kaapiston ovet, sekä varsinkin listat ja kahvat olivat aika kamalassa kunnossa. Maalia ja vaikka mitä on oviin mietitty. Niiden pinta on ollut tosi hankalasti puhtaana pidettävä, ja selaista materiaalia, että haisee ihan kamalalle jos kostealla pyyhkii...

Netistä (Bauhausista) piti tilata leveämpää kalvoa, että riitti oviin, eikä tullut saumoja. Vaikka mitä ihania pintoja ja värejä olis ollut, mutta päädyimme valkoiseen puujäljitelmä versioon. Tasot tehtiin
tuolla tummanharmaalla kivijäljitelmällä. 

Kuvat puhukoot puolestaan: 


Ennen (anteeksi kaikki ylimääräinen roina tuossa kuvassa....)


Jälkeen. 
Kahvat vaihdettiin uusiin, mutta vanhat listat irrotettiin, hiottiin ja maalattiin tummanharmaaksi, ja ei kun takaisin paikoilleen.


Kaakeleille ei tehty mitään muuta kuin pestiin, ja ne sopii nyt paremmin tähän uuteen sävymaailmaan.


Siitä lumipalloefektistä... Tiskikonehan oli sitten ihan pakko uusia, kun vanha näytti niin kamalalta. Toki se oli myös jo oikeasti tosi vanha, varmaan lähemmäs 20 vuotta. Pesutulos oli hyvä, mutta meteli kamala!


Tuo kapea pikkulaatikosto uusittiin rungoiltaan, koska vanhat muovilaatikot (3kpl) oli jo pahasti lohkeilleet, mutta etulevyt hyödynnettiin vanhat. Myös leikkuulaudat, eli nuo kaksi ylimmäistä, uusittiin.


Ennen kuin uskalsimme tason päällystää tuolla muovilla, piti laittaa koepala, miten se pysyy. Pala oli tuossa reilun viikon, eikä koneesta tuleva kuuma höyry sitä irrottanut edes reunoista, joten pintaan vain. Toki nyt pitää muistaa aina kuumien astioiden, kattiloiden ym. kanssa käyttää pannunalusia, ja leikkuulautaa on käytettävä, ettei tule viiltoja, mutta niinhän olemme tehneet ennenkin!


Ennen


Jälkeen. Tässä vielä yläreunan lista väärän värinen... 

Ja lumipalloefekti jatkuu; tuo tason alla oleva irtolipasto odottaa seuraavaksi maalausta valkoiseksi...



Tässä uusi, oikean värinen lista.


Taso ennen


Ja jälkeen.


Tässä viimeisessä kuvassa vielä uusi ja vanha pinta vierekkäin. Iso ei kuvassa ero ole, mutta luonnossa raikastui kyllä paljonkin, vaikkei väri muuttunutkaan. Täytyy todeta että olen TOSI TYYTYVÄINEN! ja oikea keittiöremppa saatiin lykättyä taas hamaan tulevaisuuteen. 

Aikaa meni useampi päivä, ja ilta kahteen pekkaan, mutta eniten aikaa vei ovien irrottelu ja vanhojen pintojen puhdistus kunnolla, sillä likaa, rasvatahroja tai muutakaan ei saa pinnassa olla jos haluaa että kalvo pysyy. 
Jos maalit, laatikosto, uudet vetimet ja kaikki muutkin tykötarpeet (ei pesukone) lasketaan, tuli tälle rempalle hintaa varmaankin jotain vajaa 200€, josta noin puolet meni dc-fixiin. Ei paha, vai mitä sanotte. 







maanantai 24. maaliskuuta 2014

Tuliaisia

Lankojen lisäksi äiti toi jotain muutakin tarpeellista. Varsinkin nyt kun mulla on niitä lankoja vyyhdillä. Ensin isäntä katsoi vähän siihen malliin, että MITÄ IHMETTÄ roinaa sä nyt oot haalinut taas meille........


Mutta hyvin pian kun tajusi tämän härvelin tarkoituksen, olikin sitä mieltä, että tuohan on tosi hyvä (lue: nyt mun ei tartte enää seistä vyyhdin pitäjänä, jippii!!!)


Ja tokihan sitä kerijän tarttee myös..... Tän oli mummu lähettänyt mulle tuliaisiksi, ei kuulemma enää itse tarvii. Tämä on kuulkaas vanha, paljon elämää nähnyt ja kilometritolkulla lankaa kerinyt laite, mutta hyvin pelittää edelleen, kun sitä oli vaarini eläessään jo monasti korjaillut. Ei tarvinnut kuin vähän öljyä. 

Tämä kyllä käytetään loppuun asti, niin kauan kun hammasrattaat pelittää......

KIITOS ÄITI JA MUMMU!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Ei enää solmuja ja sykkyröitä

Meidän ekaluokkalainen on kova kuuntelemaan musiikkia kännykästä. Korvanappien johdot vaan olivat aina niin sykkyrässä ja umpisolmussa, ettei niitä jaksanut elävä erkkikään aukoa....


Eipä tarvii enää aukoa! Virkkasin johdoille päällysen ihan vaan kiinteillä silmukoilla. Sain jälleen tuhottua pätkän jämälankaa, ja nyt poika myös tunnistaa heti omat kuulokkeensa, eikä niistä tarvii aina kinata, että mitkä on kenenkin. Eikä nuo sitäpaitsi ole hassumman näköisetkään.... taidanpa virkata itsellenikin.

Idean tähän löysin Koukussa blogista, jota muuten pitää taitava 7-luokkalainen Anni, käykäähän kurkkaamassa!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kynttilälyhtyjen uusi ilme

Oli niin kaameen rumia kynttilälyhtyjä, että meinasin viskata roskiin......  Onneksi kuitenkin törmäsin facebookissa ideaan, että lyhdyt voi maalata uusiksi.

Lasit lyhdyistä varovasti irti, pesuun, hiottiin isoimmat ruosteet pois......

Sitten vain suihkittiin valkoisella spraymaalilla pari kerrosta (siis isäntä suihki). Tiedä häntä kauanko kestää, ja milloin tulee ruosteet läpi, mutta sai nämä nyt kuitenkin hetken lisäaikaa, vai mitä sanotte?


Varmaan kestäis sisällä paremmin kuin ulkona, mutta saas nähdä. Ei tässä kuitenkaan menetetty kuin puoli purkkia spraymaalia. Olisi voinut olla viisaampi maalata mustaksi, mutta halusin nyt valkoiset...


Tämä pääsee ihanasti oikeuksiinsa valkoisena!


 Pienempi lyhty ei ole mikään kaunistus ollut koskaan, on vähän viutilo ym. Halusin siihen vielä jotain lisäilmettä.
Töpöttelin "pitsikuviota" kakkupaperin läpi valkoisella maalilla laseihin. Ihan kiva nyt.

Tällassii tällä kertaa. Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!




sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Nyt pinnaamaan

Seuraa postaus sarjassamme ihan jotain muuta kuin käsitöitä!

Olen viime aikoina hurahtanut ihan satasella Pinterestiin. Tässä taannoin etsin tietoa, miten saisin blogissa kuvani näkymään niin, että ne voi helposti halutessaan pinnata......

Tarpeeksi kun kaivaa, johan löytyy. Tässä vinkkiä ja linkkiä, jos jotakuta kiinnostaa.

Ensinnäkin tee blogistasi varmuuskopio. Se kannattaa tehdä joka tapauksessa, vaikka et tuohon yllämainittuun hommaan alkaisikaan. Ohje blogin varmuuskopiointiin löytyy tuosta linkistä ihan suomenkielellä ja tosi selkeästi. Muutenkin tuota Pink Bubble -blogia kannattaa silmäillä. Siellä on ihan älyttömän paljon teknisiä ohjeita, mm. miten blogi kannattaa tehdä facebookiin.

Kun varmuuskopio on tehty, pitää mennä sorkkimaan blogin HTML koodia.... Usko vaan, minuakin hirvitti. Ja ohje tässä vielä englanniksi, mutta sana sanalta ilmaisesta sanakirjasta suomentelin ne sanat joita en ymmärtänyt, ja niin vaan onnistui. Ja jos jotain menee pieleen, sullahan on se varmuuskopio!

Joten ketkä pinterestiä käytätte, nyt vain pinnailemaan!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Tämän kuvan kera toivotan oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni!


Glögipullon villapaita

Yksi joululahja lähti tässä muodossa. Ihana neulottu villapaita pullolle Dropsin joulukalenterista.


Muokkailin ohjetta ihan reilusti, sopivammaksi ohuemmalle langalle, sekä tein myös pohjan, ettei pullo luista paidasta läpi. Kiva joulumuistaminen tämäkin.....



tiistai 8. lokakuuta 2013

Kirjoja kerrakseen

Kesän ja syksyn aikana minulle on jostain kumman syystä kertynyt yksi jos toinenkin neule ja virkkaus aiheinen kirja...


Kirpputorilöytö, jossa AIVAN IHANIA mallineuleita, ja paljon sellaisia, mihin en ole ennen törmännyt. Englanninkielinen, mutta selailtuani uskoisin ohjeista selvän saavani. Ohjeet aika lyhyitä. Sormet syyhyää tämän kirjan kimppuun tosissaan.


Lahjaksi saatu kirja, jossa muutamia kivoja juttuja, joita voisi kokeilla.


Tämän sain myös lahjaksi, paljon neulemalleja perusjutuista monimutkaisempiin.... paljon tuttuakin.


Itse tilattu kirja, josta jossain vaiheessa käyttöön lähinnä ehkä nuo reunapitsit, ja ainahan kukkia ja neliöitä joka paikkaan tarvitsee.


Jälleen saatu kirja, johon en ole vielä uskaltanut tarkemmin uppoutua, koska juuttuisin sen uumeniin vallan.... Pitää paneutua sitten kun to do listalla vähän vähemmän jonoa (tuleekohen sellaista hetkeä, epäilen...)


Aina jotain tarpeellista...


Tää on ihana!!! Tuon seuraavan kirjan tilasin varta vasten äidiltäni, Viron matkalta tuliaisina, ja sain tämän kuulemma "kaupan päälle", mutta vähintään yhtä hyvä kuin seuraava.


Pitsit kuin koruja; nyt pääsee taas vironkielen sanakirja käyttöön hyllystä pölyttymästä. Vai olisikohan enemmän nykyaikaa käyttää google translatoria, ainakin nopeampaa. Yllättävän äkkiä termit jää mieleen, olen kuitenkin jonkin verran tehnyt virkkauksia ja neuleita vironkielisistä ohjeista, ja hyvät kaavapiirrokset kyllä korvaa ontuvaa kielen ymmärtämistä.

Huh, on tuossa vähäksi aikaa idean poikasta.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kevyttä sunnuntaiaskartelua

Olimme kaksi viikkoa evakossa viemäriremontin tieltä. Pienessä kerrostaloyksiössä kahden vilkkaan pojan kera.... että huh, huh!!! Jokainen jolla on lapsia voi kuvitella tilanteen. Kuitenkin onni että "hätämajoitus" onnistui kuin itsestään, kiitos siitä mieheni siskolle!

No, nyt päällimmäisenä on ajatus, että SE ON OHI! Perjantai iltana pääsimme kotiin, ja tähän mennessä pyykkäri on laulanut 12 koneellisen verran :o) Kaikki pyykit ei toki ihan vielä oo pesty, mutta enää 1 koneellinen jäljellä!

Jotain käsitöitäkin valmistui kahden viikon aikana, mutta niistä ensi viikolla enemmän. Sen sijaan tänään, kun löysin vihdoin, joskus töistä hamstraamani suuren muovisen mainos"kansion", sain tehtyä jotain sellaista, mistä olen kauan haaveillut:


Sukkablokkereita, vai miksikä näitä nyt kutsutaankaan.... Kolmeen pariin riitti ainekset.


L 40-42


M 38


Ja S 34-36

Näillä pitäis pärjätä jo pitkälle.


Lopuksi leikkelin myös käpypitseilyyn nirkkomittoja, kun nykyiset pahviset ei oikein tahdo kestää, ja ovat aina hukassa. Nämä ovat varmasti pitkäikäisempiä ja josko pysyisivät tallessakin, kun ovat yhdessä nipussa!

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Paketti

Palatessamme kesälomareissusta, minua oli kotona vastassa malttamattomana odottamani ihana paketti!!! 

Sata ja yksi käsityötä blogin Tanja V oli tämän paketin takana. Kiitos avainnauhoista ja lasikapussikorusta!


Kauniisti pakattuna olivat sävy sävyyn pusseissaan.....



Ihana violetti/valkoinen avainnauha matkaa edelleen ystävälleni.



Vaaleanpuna/pinkki jää killumaan omaan kaulaani.



Sekä myöskin tämä ihanan herkkä kukkakoru jää itselleni.

Kaikki on todella siististi ja taiten tehty. Erityiskiitos magneetin, joka on avainnauhassa. Sen ansiosta nauhani on edelleen ehjä! Nauha jäi pöydänkulmaan kiinni heti ekana työpäivänä, mutta ei katkennut, vaan antoi magneetista periksi..... :o)

Kiitos vielä Tanja!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

UUH IIHANAA!!!!!

Nyt meni lopullisesti hermo +30 asteeseen sisällä! Loppui helteet tässä talossa.

Uusin hankintamme:


Jos nyt jaksais jotain muutakin tehdä, kuin löhötä hikisenä sohvalla.
Ensi yön makeita unia odotellen.......  :o)

Kalliitahan nuo pömpelit on, mutta jos viilentää, niin kyllä hintansa haukkuu parempana olona ja levollisempina yöunina.
Sitten syksyllä mietintään, miten tämä talveksi naamioidaan sisustukseen.....


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Oi ihana juhannus

Mikäpä sitä juhannusta viettäessä.... sää lämmin, aurinko paistaa. Saunottu ja uitu on. Kohta syödään hyvin!

Hetken jossain välissä ehtii myös istahtaa ulos käsityön pariin....


Oikein ihanaa ja lämmintä keskikesän juhlaa kaikille!!!!!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Antiikkikahvila Pehtoori

Ihanaan paikkaan "eksyttiin" tänään. Ilman muuta käymisen arvoinen paikka jos kiinnostaa kaikki vanha. Vielä muutaman kuukauden toimii Hämeenkyrön Pinsiössä, mutta muuttaa loppukesästä Tampereelle. Antiikkikahvila Pehtoorista löydät lisätietoa täältä.

Tässä vähän makupaloja käynnistämme teillekin:
















Ilman sen kummempia sepustuksia, kuvat puhukoot puolestaan! Kyllä maistui kahvi hyvälle tuolla ihanien tavaroiden keskellä. Nam!