sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Sukkia ja säärystimiä

Ihan perussukat polvipituisena, 7-veikan ihanasta violetista polkasta.


Tiimalasikantapää hurmasi minut täysin. Näissäkin siis sellainen. Vielä muokkasin sitä itselleni mieluisammaksi.... nyt on hyvä ja istuva. Myös raidoitus kulkee mielestäni kauniimmin kuin perinteisessä kantapäässä.


Polvipituisten sukkien ikuisuusongelma, ylhäällä pysyminen, ratkaistu jälleen satiininauhalla. Ihkut.


Kahdet perus säärystimet, aikuiselle ja lapselle. Lankana aiemmin hamstrattu 7-veikka raita.


Tällaisia simppeleitä toteutuksia tällä kertaa. Välillä on ihana kun on jotain täysin aivotonta neulomista, sitten taas jaksaa tehdä jotain aivoja vaativaakin :)

Kiitos taas monista kommenteistanne, ne piristävät aina. 
Mukavaa loma-aikaa kaikille!

lauantai 15. helmikuuta 2014

Virkattu matto

Ystävälle virkattu matto. Hän valitsi mallin (höh, miksen oo tätä ite bongannut.....) on muuten niin kaunis, että tällainen pitää tehdä itsellekin! Tilattu halkaisija oli 70cm. Ohjeessa puuvillakuteesta tehtynä 120cm.


Langaksi valitsin Dropsin Parisin kaksinkertaisena, ja koukku 6. Vähän jännitti, että miten osuu kuvio tuohon halkaisijaan. Valmiina oli 73cm. Niinpä iskin pesukoneeseen 60 asteeseen, minkä tuo lanka kestää, ja lopputulos tasan 70cm!!!!!


Täydellisesti onnistunut lopputulos, ja saajakin tykkäsi. Lankaa kului reilu 550g. Ohje löytyy Suuren Käsityö Lehden 6-7/2007 Maanmainiot matot liitteestä.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kynttilälyhtyjen uusi ilme

Oli niin kaameen rumia kynttilälyhtyjä, että meinasin viskata roskiin......  Onneksi kuitenkin törmäsin facebookissa ideaan, että lyhdyt voi maalata uusiksi.

Lasit lyhdyistä varovasti irti, pesuun, hiottiin isoimmat ruosteet pois......

Sitten vain suihkittiin valkoisella spraymaalilla pari kerrosta (siis isäntä suihki). Tiedä häntä kauanko kestää, ja milloin tulee ruosteet läpi, mutta sai nämä nyt kuitenkin hetken lisäaikaa, vai mitä sanotte?


Varmaan kestäis sisällä paremmin kuin ulkona, mutta saas nähdä. Ei tässä kuitenkaan menetetty kuin puoli purkkia spraymaalia. Olisi voinut olla viisaampi maalata mustaksi, mutta halusin nyt valkoiset...


Tämä pääsee ihanasti oikeuksiinsa valkoisena!


 Pienempi lyhty ei ole mikään kaunistus ollut koskaan, on vähän viutilo ym. Halusin siihen vielä jotain lisäilmettä.
Töpöttelin "pitsikuviota" kakkupaperin läpi valkoisella maalilla laseihin. Ihan kiva nyt.

Tällassii tällä kertaa. Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!




lauantai 8. helmikuuta 2014

Hile kauluri

Oli ihan pakko ostaa Novitan Hile lankaa, kun näytti niin ihanalta. En kylläkään tiennyt mitä siitä tekisin. Jälleen Dropsin sivuilta löytyi ihana virkattu kauluri, ja siitä se idea sitten lähti....


Ihan varma en ole ymmärsinkö tuon mallivirkkauksen oikein. Monella tavalla kokeilin, mutta tämä näytti parhaalta, vaikkei ihan samalta näytä kuin mallissa. Joka tapauksessa ihana tuli.


Pisteenä i:n päälle vielä nuo aivan ihanat napit, jotka löysin. Vieläkin enemmän olisi voinut leventää alareunaa kohti, mutta mennee näinkin. Yllättävän vähän kutittaa tuo Hile lanka, vaikka mulla yleensä kaikki muu kuin merino kutittaa. Toki keinokuitua on tuossa langassa mukana ihan kiitettävästi. Nähtäväksi jää, miten siistinä pysyy käytössä......