maanantai 22. lokakuuta 2012

Kulho jäätelötikuista

Onpas vierähtänyt lähes viikko edellisestä postauksesta.... Eikä ole edes yhtään omaa työtä esiteltäväksi. Nyt on taas sellainen hetki että on monta erilaista työtä kesken, enkä yhtäkään ole saanut kokonaan valmiiksi. Sitten kun alkavat valmistua, tuleekin monta ihan peräjälkeen :o)

Jotain kuitenkin valmista, vaan eipäs ole minun tekemääni. Isäntä ja pojat tuossa innostuivat viikonloppuna askartelemaan. Tässä valmiita tuotoksia!


Tikkujäätelöistäkin siis kannattaa kerätä tikut talteen, niistä saa vaikka tällaisia kulhoja......



Tämä isännän tekemä, ja seuraavana lasten kulhot.


Värilliset, lovetut tikut on tilattu Näpsäkästä. Vähän piti tilata myös noita tavallisia tikkuja, kun eivät itse kerätyt ihan riittäneet.

Mukavaa viikkoa Teille kaikille!


tiistai 16. lokakuuta 2012

Tuubihuivi

Ensimmäinen tuubihuivini. Teki mieli kokeilla millainen tuubihuivi on käytössä. Ja minulla ei sellaista ollut, joten puikot viuhumaan. Langaksi löysin jo jokin aika sitten ostamani Salsan, jota kului 200g. Mallin bongasin Kardemumman talosta. Muutin sitä sen verran, että lisäsin viereen toisen mallineuleen, kun yhdellä olisi tullut liian kapea. Sen verran ohuempi oli minun lankani....


En edes jaksanut pingottaa huivia, niin kiire oli sitä testaamaan. Ihanaa kun huivin päät ei heilu koko ajan tiellä, ja huivi pysyy takuulla kunnolla kaulassa. Mielestäni on myöskin kaunis ja näyttävä.

Tässä vielä mallineuletta lähemmin:


Jos oikein sisällä iltaisin palelee, olen tätä käyttänyt silloinkin. Tavallista huivia ei koskaan ole tullut mieleenkään laittaa sisällä kaulaan.


Huivista olisi ehkä voinut tehdä hieman pidemmänkin, mutta toiminee näinkin. Loppu lanka olisi ollut eri värierää,  ja toisaalta huivi todennäköisesti venyy käytössä, joten ihan hyvä näin.



Näissä viimeisissä kuvissa sävy ehkä lähinnä oikeaa. Hieman on tummempi oikeasti.

Olen siis todellakin tykästynyt tuubihuiveihin ihan muutaman käyttökerran jälkeen. Näitä tulee syntymään lisää..... :o)


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Jälleen frillaa

Muutama frillahuivi tuli taas tekaistua... Onneksi näistä kumpikaan ei jää omaan kaappiini. Niitä nimittäin on oikeasti jo itsellä ihan tarpeeksi. Tämä musta on tilauksesta tehty.


Violetti on todella kapeaa "lankaa" ja siihen kokeilin virkkausta. Virkkasin kolmeen kertaan päästä päähän.



Ainakaan tämä minun virkkaamani ei jousta pituussuunnassa juurikaan, verrattuna neulottuun, mutta muuten ihan kiva. Jos haluaa runsaan huivin, saa neulomalla käytettyä paremmin koko lankamäärän hyödyksi. Jos tyytyy vähemmän röyhelöiseen huiviin, saa virkkaamalla samasta lankamäärästä useamman huivin. Minulle mieluisampi tekniikka kuitenkin on edelleen neulominen näihin frillahuiveihin.

Ilokseni huomasin taas saaneeni uusia lukijoita. Tervetuloa Anu ja Pirjo!

Kiitos myöskin kaikista kivoista kommenteistanne!



torstai 11. lokakuuta 2012

Laukku tölkinvetimistä

Tölkin klipsuja on nyt kertynyt sen verran kivasti, että saa taas tehtyäkin jotain. Aloitetaan laukusta. Malli omasta päästä, lähes samanlainen kuin aiemmin esittelemäni musta, mutta nyt vuori on virkattu ja laukun saa suljettua magneetilla. 





Vielä kuvaa lähempää tuosta "kuviosta".


Laitan tähän vielä lisäksi vinkkejä, miten minä käsittelen klipsut ennen, kuin pääsee virkkaamaan...


Ensin liotan klipsuja ihan fairyvedessä esim. yön yli. (Ekan erän pesin tiskikoneessa, suljettavassa lävikössä, mutta siellä ei kannata pestä, koska menevät mustaksi...)  Sitten huuhdellaan hyvin ja annetaan kuivua esim. pyyhkeen päällä. Kuivatus kestää ihan huoneenlämmössä parikin päivää, välillä pöyhien..... Tarkista että klipsut ovat todellakin kuivia, ennen kuin pakkaat muovipussiin tai rasiaan.


Seuraavaksi klipsut pitää siistiä. Ylimääräinen "renksu" poistetaan vaikkapa sivuleikkureilla. Itse tykkään "nitkutella" sen pois ihan tuollaisilla kuvassa näkyvillä pihdeillä (en tiedä niille sen kummempaa nimeä). Sen jälkeen jäljelle jääneet "karat" taitetaan klipsun takapuolelle. Jos renksu on repeytynyt jo valmiiksi irti, pitää reunaa saada taitettua sen verran että se jää sileäksi. Jos reuna jää teräväksi, se katkoo langan ajanmittaan. Pihdeillä saa hyvin taivutettua ja puristettua reunan ja oikaistua klipsun. Tiedän että joku oikoo klipsut vasaralla hakkaamalla, mutta itse en viitsi sitä kerrostalossa tehdä, ja mielestäni helpompaakin on tehdä se pihdeillä.


Tässä klipsu siistittynä ja valmiina virkattavaksi!

Tervetuloa lukijaksi Sari!



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Patalappuja

Siitä onkin aikaa, kun olen patalappuja virkkaillut. Tämä malli kuitenkin näytti niin kivalta että oli pakko kokeilla. Ja hups kun niitä sitten tulikin vähän enemmän kuin se kokeilukappale. Josko näissä jo olisi ensimmäisiä pukinkonttiin meneviä töitä.....


Tällaiset ovat kivoja ja nopeita "välitöitä", kun ei tarvitse miettiä, suunnitella eikä laskeskella, sen kun tekee vain. Aivot voivat välillä huilata narikassa :o)




Kaikissa lapuissa on lankana 7-veljestä langanjämiä. Ihan hieno tuli tuostakin, missä yksi lanka on raitalankaa ja muut yksivärisiä.


Ja kun kaikkia ei tietenkään voi tehdä säntillisesti ohjeen mukaan vaan aina pitää soveltaa, yhdet laput tein muuten samalla tavalla, mutta tein 2 pylvään parin sijasta yhdellä pylväällä.....   Hauska tämäkin, mutta jotenkin tuo alkuperäinen malli on kuitenkin hauskemman näköinen. Siinä tulee paremmin esiin tuon virkkaustekniikan juju.

Tervetuloa lukijakseni tarja raakel!

Kiitos taas kommenteistanne, niitä on aina mukava lukea :o)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pringles purkkien uusi elämä

Jo pitkään on keittiön nurkassa lojunut kolme tyhjää Pringles purkkia, kun niitä ei saanut heittää tyhjennyttyään roskiin; niistähän voi tehdä jotain....
Tänään ne oli pakko ottaa työn alle tai kohta olisin löytänyt ne sieltä roskiksesta. Poikien kanssakin piti pitkästä aikaa askarrella jotain.



Niinpä siis keittiön pöydälle läjä askartelutarvikkeita, ja porukalla hommiin.



Tässä lopputulos. Pojille pienet purkit aarteiden säilytykseen ja minulle itselleni iso purkki, johon ehkä löytävät tiensä sukkapuikot :o)






Päällystämiseen käytettiin kaikissa purkeissa vanhoja boordinpätkiä, joita niitäkin olen haalinut kaikkialta, sekä erilaisia nauhanpätkiä, mitä sattui kaappien kätköistä löytymään. Ja muutamat srassikivetkin piti liimailla. Kivat purkit. Eikö vain? 

Syksyistä alkavaa viikkoa Sinulle!







torstai 4. lokakuuta 2012

Toinen lapaspari

Nuo ihanat lapaset totesin käytössä hieman liian suuriksi itselleni. Ei kun puikot uudelleen viuhumaan, ja pienemmät valmistuivat hieman eri mallilla. 



Tällä kertaa tein mallineuletta vain toiseen reunaan lapasen selkämykseen, ja ehkä tästä tuli vieläkin kauniimpi kuin ensimmäisestä versiosta. Nyt vihdoin saan nämä käyttöön.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Pitkät villasukat

Pitkät villasukat neulottu Drops ohjeella. 



Lankana tummanharmaa Novitan Nalle, ja 3 puikot. Ohjeesta poiketen laitoin vielä satiininauhat, niin pysyy hyvin ylhäällä vaikka liukkaittenkin sukkahousujen päällä



Ihanaa kun nyt voi pitää töissä talvellakin hametta, ilman että nilkat ja sääret palelee. Eikä tarvii hävetä jalassa olevia villasukkia!

Tässä muutama lähikuva vielä kuviosta pingotusvaiheessa otettuna. Ei ihan hirmu selkeästi näy tuon värisestä langasta, mutta eiköhän siitä selvän saa.






En ole aiemmin tehnyt pitkiä villasukkia, mutta nyt ihastuin niin näihin, ja palmikoihin sukissa, että luulenpa tämän tyylisiä syntyvän lisää. Viimeistään sitten kun ystäväni nämä näkevät :o)

Syyssateista viikon jatkoa!