sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Huovutetut lapaset

Onnistuneista tossuhuovutuksista rohkaistuneena kokeilin eka kerran myös lapasten huovuttamista. 



Näissä lankana on Pirtin Kehräämön Meleerattu karstalanka, väri 76, vahvuus 140 tex x2. Puikot muistaakseni 4, eli saa olla löyhää.


Näihin laitoin muovipussit sisään konehuovutuksen ajaksi. Olisi voinut huovuttaa 60 asteessa, mutta kun ei ollut langasta kokemusta, en uskaltanut, ja huovutin 40 asteessa. Eka pesulla tuntui ettei huopuneet paljonkaan, niinpä laitoin toisen kerran samaan pesuun. 


Kahden pesun jälkeen olisi voinut jo käyttää, mutta halusin lapasista kuitenkin tiiviimmät ja napakammat, joten huovutin vielä käsin lopulliseen muotoonsa.



Nyt ovat juuri niinkuin pitääkin. Eivät ole yhtään kankeat, mutta kuitenkin pehmoiset ja tiiviit.


2 kommenttia:

  1. Huovutetut on niin lämpimät. Itse olen parit lapaset huovuttanut koneessa. Toisista tuli liian pienet ja toisista.....liian isot :) Sepä' kokeilu jäi sit siihen. Mieskään kun ei oikein punaisia halunnut itselleen!! Ehkä vielä joskus kokeilen uusiksi!

    VastaaPoista
  2. Ihan pikkasen oon kateellinen ihanista lapasista, minulta kun tuo huovutus ei oikein ole koskaan onnistunut kunnolla. Kauniit lapaset, pehmeät värit.

    VastaaPoista

Mukava kun jätät viestin käynnistäsi!