torstai 20. syyskuuta 2012

Tossut

Viilenevään syksyyn Drops mallilla virkatut tossut.


Ilmeen tossuille antaa päällä oleva kukka, jonka virkkasin piristykseksi eri värisellä langalla.


Tämä on aivan ihana malli, ja pysyy hyvin jalassa. Lankana 7 veljestä, ja tehty nro3 koukulla, niin lopputulos on napakka.


Harvoin teen mitään ihan suoraan ohjeen mukaan, niinpä näissäkin tossuissa vähän sovelsin ohjetta. Sillä tavalla tossuista tulee mielestäni paremmat, ja tekeminen onnistuu jouhevammin sekä pääteltävää tulee vähemmän.   

                             

Esim. pohjan tein yhtenä kappaleena, enkä kahtena, pohjasta yhteen ommeltavana, niinkuin ohjeessa. 
Lisäksi muokkasin kantapäätä istuvammaksi, virkkaamalla viimeisellä kerroksella 12 keskimmäisen silmukan kohdalla pareittain yhteen = 6 silmukkaa.
Kärkikavennukset tein eri tavalla, jotta kärki on väljempi.
Myöskään kukkaa en virkannut ihan ohjeen mukaan, kun tuntui jotenkin kamalan vaikealta ja monimutkaiselta.
Tossun suuaukkoa kiertämään virkkasin vielä yhden kerroksen kiinteitä silmukoita. Näin on mielestäni viimeistellymmän näköinen.

Varsinkin kun ohjeita muokkaa, eikä aina kirjoita asioita ylös, kannattaa tehdä kahta tossua yhtä aikaa, jotta muistaa miten pitää tehdä. Haastavaa on, jos tekee yhden tossun valmiiksi, työ jää useammaksi kuukaudeksi koppaan,ja sitten yrittää tehdä toisen samanlaisen tossun...... näin kävi minulle näiden tossujen kanssa. Jouduin siis tekemään molemmat alusta uudelleen :o) No, sillähän on vain työllistävä vaikutus.

Ollikaky kyseli tuolla ohjetta vauvan settiin. Tässä vielä kuva uudelleen.


Tossuihin löytyy ohje Debbie Blissin kirjasta: Neulojan vuosi, ihania neuletöitä koko vuodeksi. Kirjan osittainenkin kopioiminen tai jäljentäminen on kiellettyä, joten en voi ohjetta tähän kopioida :o( 
Lapasten (näihin ei ohjetta kirjassa ollut) varren tein samalla pitsiohjeella ja samalla silmukkamäärällä kuin tossuissa. Ranteen kohdalle neuloin
muutaman sentin joustinneuletta 1o 1n (vähemmällä silmukkamäärällä), ja sitten vain sileää, ja loppukavennukset, eikä peukkua.....
Valitettavasti en nyt pysty tarkempia silmukka ja kerrosmääriä antamaan, koska setti on jo lähtenyt eteenpäin, enkä näinollen pysty niitä tarkistamaan.

Toivottavasti tästä jotain apua oli.....

Nyt tämä tyttö lähtee ratsastamaan... APUA! Onpa edellisestä kerrasta useampi vuosi, saa nähdä miten käy.