torstai 11. lokakuuta 2012

Laukku tölkinvetimistä

Tölkin klipsuja on nyt kertynyt sen verran kivasti, että saa taas tehtyäkin jotain. Aloitetaan laukusta. Malli omasta päästä, lähes samanlainen kuin aiemmin esittelemäni musta, mutta nyt vuori on virkattu ja laukun saa suljettua magneetilla. 





Vielä kuvaa lähempää tuosta "kuviosta".


Laitan tähän vielä lisäksi vinkkejä, miten minä käsittelen klipsut ennen, kuin pääsee virkkaamaan...


Ensin liotan klipsuja ihan fairyvedessä esim. yön yli. (Ekan erän pesin tiskikoneessa, suljettavassa lävikössä, mutta siellä ei kannata pestä, koska menevät mustaksi...)  Sitten huuhdellaan hyvin ja annetaan kuivua esim. pyyhkeen päällä. Kuivatus kestää ihan huoneenlämmössä parikin päivää, välillä pöyhien..... Tarkista että klipsut ovat todellakin kuivia, ennen kuin pakkaat muovipussiin tai rasiaan.


Seuraavaksi klipsut pitää siistiä. Ylimääräinen "renksu" poistetaan vaikkapa sivuleikkureilla. Itse tykkään "nitkutella" sen pois ihan tuollaisilla kuvassa näkyvillä pihdeillä (en tiedä niille sen kummempaa nimeä). Sen jälkeen jäljelle jääneet "karat" taitetaan klipsun takapuolelle. Jos renksu on repeytynyt jo valmiiksi irti, pitää reunaa saada taitettua sen verran että se jää sileäksi. Jos reuna jää teräväksi, se katkoo langan ajanmittaan. Pihdeillä saa hyvin taivutettua ja puristettua reunan ja oikaistua klipsun. Tiedän että joku oikoo klipsut vasaralla hakkaamalla, mutta itse en viitsi sitä kerrostalossa tehdä, ja mielestäni helpompaakin on tehdä se pihdeillä.


Tässä klipsu siistittynä ja valmiina virkattavaksi!

Tervetuloa lukijaksi Sari!



11 kommenttia:

  1. Kerrassaan upean laukun olet tehnyt:-)

    VastaaPoista
  2. Ihana toi sun tekemä laukku!! Hyvun hyödynnetty kierrätys ajatus....tykkään :)

    VastaaPoista
  3. Voi että miten kauniin laukun olet tehnyt! terkuin:Intsu intsun blogista

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa kädentaitoa, upea laukku:)

    VastaaPoista
  5. Voi että, tämä on kaunis !!!

    Kiitos ihanasta kommentistasi. Olet kyllä niin samanlainen. Olen muutaman kerran saanut kokea, että töitäni ei tosiaankaan arvosteta. Pyydetään tekemään, mutta kun tulee se maksun aika, niin silloin se arvostus NÄKYY :(
    Enkä varmaan enää opi "uusille tavoille" !!

    VastaaPoista
  6. Upea laukku.Olet tehnyt todella siistiä työtä.
    Ajattelin tehdä itsekin, joten kerään nyt renkaita.
    Virkkaatko siis pylväitä ja millaisella langalla? Kuvassa lanka näyttää näyttää nauhamaiselta.

    VastaaPoista
  7. Lanka on ihan novitan kotiväkeä. Virkkaan klipsut yhteen nurjalta kiinteillä silmukoilla.

    VastaaPoista
  8. Katselen milelläni näitä .. varsinkin tölkkinipsuista tehtyjä "juttuja", etse en ole vielä aloittanut yhtään mitään, mutta nipsuja olen kerännyt jo jonkin aikaa... Haeskelän vähän niinku vinkkejä täältä netistä. Mitä itse ehdottaisit näin aloittelijalle tehtäväksi. Itse virkkaan paljon liinoja jne. Tuo tekemäsi laukku on UPEA, mutta ehkä en ihan tuollaista het. ensimmäisenä lähde kokeilemaan. :D

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana laukku. Inspiraatioita odottelen että saisin edes siistittyä klipsuni, puoli muovikassillista odottelee :D

    VastaaPoista
  10. Onpa tyylikäs laukku! Ja hyvä idea nipsujen pesusta, otan tuon liottamisen käyttöön. Yleensä alan "pyykille" vasta kun nipsuja on kertynyt isompi satsi ja sitten niiden kanssa on saanutkin tuhrata.

    VastaaPoista

Mukava kun jätät viestin käynnistäsi!