perjantai 15. helmikuuta 2013

Perhosmyssy

Rakas ystäväni laittoi minut (jälleen kerran) lankojen osto kieltoon! kielto on voimassa kunnes olen tuhonnut varastoissani olevia lankoja muovikassillisen verran......

tämä homma on jo hyvällä alulla. Viime syksynä hamstrasin Anttilan alemyynnistä Salsa lankoja, koska ihastuin siihen täysin (kuten blogiani seuraavat ovat jo moneen kertaan kuulleet). Ostin tuolloin myös värejä, joista tiesin, että itselleni en niistä mitään koskaan tule tekemään...

Surffailin sitten netissä ja ajattelin, että sytomyssythän olisivat oivia pieniä ja nopeita töitä lankavaraston kuluttamiseen.


Tämän ihanan mallin löysin, ja heti piti päästä tekemään. Olen tyytyväinen malliin ja tulokseen.



Ja kuten aina, mallia piti tietenkin kokeilla myös toisenlaisena versiona, ja tällä kertaa tarve oli ihan itselle.


Tämä pipo tulee omaan käyttöön, tämän aiemmin tekemäni tuubihuivin kaveriksi. Sama lanka siis, viininpunainen Salsa.



Näiden myssyjen ansiosta jo vähän vähempänä langat, mutta vielä tehtävää riittää. 

Eilen en millään ehtinyt laittaa postausta, joten ystävänpäivä toivotukset menivät ohi, mutta:

KIITOS KAIKKI IHANAT BLOGIYSTÄVÄNI, ETTÄ JAKSATTE BLOGIANI SEURATA, JA KOMMENTTEJANNE JÄTTÄÄ!!

2 kommenttia:

Mukava kun jätät viestin käynnistäsi!