Viime talvena tein Pipon ihanan vihreästä teeteen pallaksesta. Jämälankanöttönen on lojunut siitä asti käsityökorin pohjalla.
Lankaa oli jäljellä pahimmoilleen sen verran etten kertakaikkiaan keksinyt mitä siitä olisi voinut tehdä. Kunnes tajusin: kämmekkäät!
En kuitenkaan halunnut tehdä kämmekkäitä samalla mallilla kuin pipoa, vaan halusin kokeilla tätä joskus bongaamaani mallia, joka on kyllä yhtä ihana kuin kuvittelinkin. Sopii tosi hyvin myös tähän raidoittuvaan lankaan. Käytin langan viimeistä senttiä myöten, mutta se ei ihan riittänyt, vaan kämmekkäät jäivät hassun mittaisiksi. Virkkasin sitten sekä peukkuun että kämmenosaan loppunöttösen harmaasta alpakkalangasta.... sainpa senkin pois kuleksimasta.
Näistä tuli kyllä tosi hauskat. "Haasetta" tuo vain oma mahdottomuuteni siinä että kaikki neuleet pitää saada (myös raidoittuvalla langalla) symmetriseksi, mutta nytpä siihen ei lanka riittänytkään..... No, ehkä opin sen kanssa elämään ;0)