maanantai 17. maaliskuuta 2014

Hifistelyä(kö)?

Olen neulonut elämäni aikana tosi paljon. Ihan viime aikoihin saakka olen käyttänyt tavallisia metallipuikkoja.....
Joitakin bambupuikkoja olen ostanut, ja käyttänyt. Niillä on ihan mukava neuloa, mutta eivät kuitenkaan ole herättäneet sen suurempia tunteita... ihan sama kummanlaiset puikot nappaa työhön. Bambupuikot myös vääntyvät ikävästi minun käsissäni, vaikka käsialani ei järin tiukka olekaan.

Viime viikolla sain päähäni, että haluan löytää sen suuren rakkauteni puikkomateriaaleista, eli ei kun testaamaan!


Ekana puikkokokeilussa ovat Prymin Knit Pro Cubicsit, 3,5mm, ja lankana Novitan Suomalainen sukkalanka (joka sekin uusi tuttavuus, alesta ostettu)

Mitään suuria ihastuksen tunteita ei alkumetreillä ollut havaittavissa. Jo ensimmäisiä silmukoita luodessa lähti pieni säle yhdestä puikosta, ja ajattelin, että tässäkö se nyt oli?  Neulominen tuntui jotenkin kankealta ja hitaalta. Huomasin myös että minulla on tapana pyörittää oikean käden puikkoa neuloessani, ja siitä johtuen kulmikas puikko alkoi jo tehdä rakkoa pikkusormeen...... : (

Mutta, mutta....


Niin vain jatkoin sinnikkästi. Onneksi tuo pieni säle ei jättänyt jälkeensä mitään neulomiseen vaikuttavaa, vaan puikko on ihan sileä, enkä enää edes löydä kohtaa, mistä tuo säle irtosi. 
Kiinnitin huomioni siihen, etten pyöritä oikean käden puikkoa, ja ei siihen pikkusormeen onneksi kunnon rakkoa tullut. 
Huomasin myös että ainakin minun käsialallani puikot olisi saaneet olla sen puolikkaan paksummat, kuin pyöreät. Näillä tulee napakampi neulejälki.

Toinenkin sukka on jo hyvällä mallilla, ja nyt nuo puikot tuntuu jo enemmän omalta, vaikken ole vielä ollenkaan varma, ovatko nämä se suuri rakkauteni...