tiistai 16. lokakuuta 2012

Tuubihuivi

Ensimmäinen tuubihuivini. Teki mieli kokeilla millainen tuubihuivi on käytössä. Ja minulla ei sellaista ollut, joten puikot viuhumaan. Langaksi löysin jo jokin aika sitten ostamani Salsan, jota kului 200g. Mallin bongasin Kardemumman talosta. Muutin sitä sen verran, että lisäsin viereen toisen mallineuleen, kun yhdellä olisi tullut liian kapea. Sen verran ohuempi oli minun lankani....


En edes jaksanut pingottaa huivia, niin kiire oli sitä testaamaan. Ihanaa kun huivin päät ei heilu koko ajan tiellä, ja huivi pysyy takuulla kunnolla kaulassa. Mielestäni on myöskin kaunis ja näyttävä.

Tässä vielä mallineuletta lähemmin:


Jos oikein sisällä iltaisin palelee, olen tätä käyttänyt silloinkin. Tavallista huivia ei koskaan ole tullut mieleenkään laittaa sisällä kaulaan.


Huivista olisi ehkä voinut tehdä hieman pidemmänkin, mutta toiminee näinkin. Loppu lanka olisi ollut eri värierää,  ja toisaalta huivi todennäköisesti venyy käytössä, joten ihan hyvä näin.



Näissä viimeisissä kuvissa sävy ehkä lähinnä oikeaa. Hieman on tummempi oikeasti.

Olen siis todellakin tykästynyt tuubihuiveihin ihan muutaman käyttökerran jälkeen. Näitä tulee syntymään lisää..... :o)